Kaamos on hiljalleen hellittämässä ja valo palaa Huippuvuorille. On ollut ihmeellistä seurata, kuinka taivaanranta muuttuu päivä päivältä kirkkaammaksi, ensin tummansinisestä vaaleansiniseksi, sitten vaaleankeltaiseksi ja oranssiksi. Päivät eivät ole vieläkään kovin valoisia, lähinnä tuntuu että elämme pitkää sinistä hetkeä. Helmikuu on mielestäni kauneinta aikaa täällä, päivällä pääsee ihastelemaan sinisessä ja vaaleanpunaisessa valossa hohtavia maisemia, illalla saa katsella revontulien hehkua taivaalla. Toisaalta, olen nauttinut pimeästä ajasta suunnattomasti ja sen päättyminen on hiukan haikeaa.
sunnuntai 3. helmikuuta 2008
keskiviikko 16. tammikuuta 2008
Turvallisuuskurssi
Koko viime viikon uudet opiskelijat viettivät turvallisuuskurssilla opetellen kaikkia niitä taitoja, joita arktisissa oloissa selvitäkseen vain voi tarvita. Itsekin olin jossain hulluudenpuuskassa päättänyt käydä kurssin uudestaan, mitä sitten manailin joka aamu joutuessani heräämään epäinhimillisen aikaisin. Nyt jälkikäteen ei kyllä harmita yhtään. Viikon aikana opimme miten pelastetaan ihmisiä lumivyörystä tai railosta, pystytetään hätäleiri, suunnistetaan ja pukeudutaan oikein. Minulle viikon kohokohta oli kuitenkin perjantain kivääriharjoittelu. Menen aina ampumaradalle tuntien pelonsekaista innostusta, itsensä voittaminen on niin mahtavaa joka kerta.
Koko kurssi huipentui lauantaina jäätiköllä, jossa pääsimme harjoittelemaan viikon aikana oppimaamme hyvin aidontuntuisissa tilanteissa. Itse pääsin esittämään eräässä harjoituksessa moottorikelkkaonnettomuuden uhria ja ajattelin saaneeni oikein mukavan tehtävän. Mieleni muuttui kuitenkin pian makoillessani kylmässä lumessa ja olin varma että olisin voinut esittää hypotermiauhria erittäin vakuuttavasti. Lämmin tuli vasta kun ajoimme koululle syömään pizzaa ja istumaan takkatulen ääressä.
Koko kurssi huipentui lauantaina jäätiköllä, jossa pääsimme harjoittelemaan viikon aikana oppimaamme hyvin aidontuntuisissa tilanteissa. Itse pääsin esittämään eräässä harjoituksessa moottorikelkkaonnettomuuden uhria ja ajattelin saaneeni oikein mukavan tehtävän. Mieleni muuttui kuitenkin pian makoillessani kylmässä lumessa ja olin varma että olisin voinut esittää hypotermiauhria erittäin vakuuttavasti. Lämmin tuli vasta kun ajoimme koululle syömään pizzaa ja istumaan takkatulen ääressä.
Minä ja muutaman osuman saanut pahvikarhu.
sunnuntai 13. tammikuuta 2008
Nilkka
Uudenvuodentemmellyksissä nyrjähtänyt nilkkani on hidastanut vauhtiani ensimmäisellä Huippisviikolla. Todella turhauttavaa. Pimeys ja jäätikön puuterilumet houkuttelevat hiihtämään, kiipeilyseinä kutsuu testaamaan uusia kiipeilykenkiä ja kaverit pyyhältävät milloin missäkin aktiviteeteissa, mutta minä en pysty tekemään juuri mitään. Turvallisuuskurssin sentään kävin sisukkaasti läpi, selvisin jopa koko päivän kestäneestä harjoituksesta jäätiköllä. Nilkka on kuitenkin parantunut hitaasti mutta varmasti, tänään uskalsin vihdoin kokeilla kiipeilyä.
Huippuvuorilla on kuitenkin ihanaa sairastaa. Kuten etukäteen arvasinkin, sääliä ja sympatiaa on riittänyt. Nilkkani vointia on kyselty lukemattomat kerrat ja olen saanut testattavaksi milloin minkäkin geelin tai tukisiteen. Jos sympatialla parannettaisiin vääntyneitä nilkkoja, omani olisi ollut täysin kunnossa jo aikoja sitten.
Huippuvuorilla on kuitenkin ihanaa sairastaa. Kuten etukäteen arvasinkin, sääliä ja sympatiaa on riittänyt. Nilkkani vointia on kyselty lukemattomat kerrat ja olen saanut testattavaksi milloin minkäkin geelin tai tukisiteen. Jos sympatialla parannettaisiin vääntyneitä nilkkoja, omani olisi ollut täysin kunnossa jo aikoja sitten.
sunnuntai 6. tammikuuta 2008
Pohjoisessa taas
Paluuni tänne oli taas yhtä suurta seikkailua. Lähdin innolla paluumatkalle rinkka täynnä Suomi-ruokaa, uusia vaatteita ja retkeilytarvikkeita, odottaen mukavia lentomatkoja ja tietäen pääseväni pian keskelle suloista pimeyttä. Kaikki menikin hyvin kunnes koitti koneen vaihto Oslossa. Nyt tiedän, että 45 minuuttia ei kovinkaan hyvin riitä siihen, että odottelee matkatavaransa ulos koneesta, vie ne tullin läpi, raahaa niitä ympäri Gardermoenia SAS:n baggage dropiin, jonottaa turvatarkastukseen ja juoksee kipeällä nilkalla jollekin hyvin kaukaiselle lähtöportille päästäkseen vielä seuraavalle lennolle. Ehdin mukaan viime hetkillä ja istuin paikoilleni hyvin pahantuulisena. Huono tuuleni kuitenkin hävisi viimeistään silloin, kun nousimme taivaalle yhtäaikaa kauniin oranssin aamuauringon kanssa ja kone kaartoi kohti pohjoista jättäen auringon selkämme taa. Juuri oikea suunta minulle! Saapuessamme Tromssaan vajaat pari tuntia myöhemmin aurinko oli myös ehtinyt laskea ja minä hymyillä viimeisille auringonsäteille, jotka tulen seuraavaan pariin kuukauteen näkemään. Sekä Tromssaan saavuttaessa että sieltä lähdettäessä saimme lisäksi kokea aivan mahtavan kaupunkikierroksen Tromssan yllä. Matkalla kohti Huippuvuoria päivänvalo muuttui polaariyöksi ja reagoin siihen nukahtamalla. Huippuvuorilla satoi lunta, olin onnellinen ollessani perillä. Oli mahtavaa nähdä taas tuttuja ja olla kotona.
perjantai 14. joulukuuta 2007
maanantai 10. joulukuuta 2007
Arktinen elämyspäivä
Eilen pääsin kokemaan jotain sellaista, mitä en koskaan olisi uskonut kokevani. Koiravaljakkoajelu! Kun pari päivää sitten kuulin, että sellainen voisi toteutua, aloin toivoa, että pääsisimme ajelemaan revontulien loistaessa taivaalla. Saapuessamme koiratarhalle ulkona olikin kirpeä pakkasilma ja tähdet tuikkivat pilvettömällä taivaalla. Ennen kuin pääsimme retkemme kohokohtaan, edessä oli koirien ruokkiminen ja valjastaminen reen eteen. Se on uskomattoman rankka urakka lähes neljänkymmenen innokkaan ja vahvan koiran kanssa. Kun työ oli tehty, olin yltä päältä kurassa, aivan uupunut ja kaiken lisäksi saanut koiranruokaa silmääni. Koirat olivat kuitenkin saaneet ruokansa ja valmiina lähtöön neljän reen edessä. Sen jälkeen sain pikaohjeet reen käsittelyyn. Pelkäsin kovasti kaatavani koko ajopelini, mutta minulle sanottiin vain että hyvin se menee, det går bra, kunhan vain et päästä irti vaikka mitä tapahtuisi. Päätin siis roikkua reessä kiinni vaikka henki menisi. Alku olikin melkoista kyytiä, kun koirat vihdoinkin pääsivät liikkeelle pitkän odottelun jälkeen. Jarruakaan en meinannut ensin löytää, sen paikalla näytti olevan vain iso lumikasa. Päästyämme tasaiselle maalle Bolterdaleniin vauhti kuitenkin tasaantui ja pääsin nauttimaan ajelusta sekä maisemista. Vuoret kohosivat laakson kummallakin puolella tummina varjoina ja vuorten yllä näkyi kuin näkyikin upeita revontulia. Arktisin elämykseni ikinä! Olisin voinut ajella vaikka kuinka kauan, mutta koirat eivät, joten palasimme takaisin. Koirat saivat taas ruokaa ja me pääsimme ihastelemaan kirkkaita revontulia. Taivas tarjosikin meille aivan mahtavan näytöksen, jota en osaa kuvailla millään sanoilla. Ja jotta päivästä olisi tullut täydellinen, hiihdimme vielä samojen revontulien alla yöksi jäätikölle jääluolaan nukkumaan.
keskiviikko 5. joulukuuta 2007
Kierrätystä
Moni teistä on varmasti enemmän tai vähemmän tietoinen kirpputori-innostuksestani. Voin ilokseni ilmoittaa teille, että pääsen täälläkin jatkamaan rakasta harrastustani, hiukan erilaisessa muodossa tosin. Sinä aikana kun olen ollut pois, tänne on perustettu eräänlainen kierrätyskeskus, Bruktikken. Sinne voi viedä tavaraa, jota ei enää tarvitse ja hakea sieltä itselle tarpeellista tavaraa. Paikka on auki kaksi kertaa viikossa, muutaman tunnin kerrallaan, ja muutamassa viikossa olen jo oppinut odottamaan noita päiviä. Nyt kun opiskelijat alkavat vähitellen lähteä, paikka täyttyy mielenkiintoisesta tavarasta. Eilenkin tein hienoja löytöjä: vaatetta, suihkuverho, Svalbard-konjakkilasi... Mutta odotan silti innolla, että pääsen kiertämään Tampereen kirpputorit joululomalla!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)