Arktinen elämyspäivä

Eilen pääsin kokemaan jotain sellaista, mitä en koskaan olisi uskonut kokevani. Koiravaljakkoajelu! Kun pari päivää sitten kuulin, että sellainen voisi toteutua, aloin toivoa, että pääsisimme ajelemaan revontulien loistaessa taivaalla. Saapuessamme koiratarhalle ulkona olikin kirpeä pakkasilma ja tähdet tuikkivat pilvettömällä taivaalla. Ennen kuin pääsimme retkemme kohokohtaan, edessä oli koirien ruokkiminen ja valjastaminen reen eteen. Se on uskomattoman rankka urakka lähes neljänkymmenen innokkaan ja vahvan koiran kanssa. Kun työ oli tehty, olin yltä päältä kurassa, aivan uupunut ja kaiken lisäksi saanut koiranruokaa silmääni. Koirat olivat kuitenkin saaneet ruokansa ja valmiina lähtöön neljän reen edessä. Sen jälkeen sain pikaohjeet reen käsittelyyn. Pelkäsin kovasti kaatavani koko ajopelini, mutta minulle sanottiin vain että hyvin se menee, det går bra, kunhan vain et päästä irti vaikka mitä tapahtuisi. Päätin siis roikkua reessä kiinni vaikka henki menisi. Alku olikin melkoista kyytiä, kun koirat vihdoinkin pääsivät liikkeelle pitkän odottelun jälkeen. Jarruakaan en meinannut ensin löytää, sen paikalla näytti olevan vain iso lumikasa. Päästyämme tasaiselle maalle Bolterdaleniin vauhti kuitenkin tasaantui ja pääsin nauttimaan ajelusta sekä maisemista. Vuoret kohosivat laakson kummallakin puolella tummina varjoina ja vuorten yllä näkyi kuin näkyikin upeita revontulia. Arktisin elämykseni ikinä! Olisin voinut ajella vaikka kuinka kauan, mutta koirat eivät, joten palasimme takaisin. Koirat saivat taas ruokaa ja me pääsimme ihastelemaan kirkkaita revontulia. Taivas tarjosikin meille aivan mahtavan näytöksen, jota en osaa kuvailla millään sanoilla. Ja jotta päivästä olisi tullut täydellinen, hiihdimme vielä samojen revontulien alla yöksi jäätikölle jääluolaan nukkumaan.