Auringonpimennys

Kauan odotettu auringonpimennys näkyi onneksi hienosti, ohuen pilviverhon takaa. 93 % Auringosta oli kuun takana piilossa, hiukan vielä pohjoisemmaksi kun olisi päässyt niin pimennys olisi näkynyt täydellisenä. Hiukan pettynyt olin, kun ei tullutkaan pimeää, ei edes hämärää. Valo oli vain jotenkin tavallista valjumpaa.

Hyvä että elämässä on tuollaisia pieniä iloja, nyt todella tarvitsen niitä. Kaksi viimeistä viikkoa olen ahertanut gradun parissa kuin viimeistä päivää. Vajaat kahdeksantuntiset päiväni viikonloppuvapaineen ovat vaihtuneet ensin kymmentuntisiksi, sitten kaksitoistatuntisiksi kirjoitus- ja laskusessioiksi ilman vapaapäiviä. Elän koululla, kotona käyn vain nukkumassa. Ikinä en ole näin stressaantuneessa tilassa ollut. Onneksi ensi viikolla alkaa Itävallan loma!

Siinä se nyt pimenee

Harvinainen hetki

Tänään perjantai-iltani ei todellakaan ole yhtä vauhdikas kuin yleensä, mutta nyt se sopii minulle mainiosti! Varmaankin ensimmäistä kertaa huippishistoriani aikana keittiö on vain minun käytössäni koko illan ja pääsen viettämään rauhallista koti-iltaa yksinäni. Sohva, telkkaria ja popcornia. Ah ihanuutta! Omat hetket ovat täällä melko harvassa ja siksi niistä osaakin ihan uudella tavalla riemuita.

Iloitsen myös alkavasta viikonlopusta, vaikka luultavasti suuri osa siitä kuluukin koululla. Kaksi seuraavaa viikkoa tulevat olemaan työntäyteisiä, sillä sen jälkeen gradun pitäisi olla niin valmiina, että voin hyvällä omallatunnolla lähteä kymmeneksi päiväksi Itävaltaan hurvittelemaan. Lomalla en halua ajatella rajakerrosta, lämmön voita, turbulenssia, stabiilisuutta, en mastoja enkä mittareita.

Elämää ja graduntekoa...

Niin, ehkä elämää on ollut vähän liikaakin, sillä gradunteko on välillä jäänyt selväksi kakkoseksi. Nyt olen alkanut huomata, että on se gradukin jossain vaiheessa väännettävä. Siksiköhän blogini on elänyt melkoista hiljaiseloa viime aikoina? Yritän parantaa tapani, taas kerran, joten toivottavasti musta kuuluu jatkossa edes vähän enemmän!

Maitoa ja kelkkani tuho

Nyt seuraa sekalaisia huomioitani tänään.

Maito on tunnetusti Huippuvuorilla kallista ja kunnon maidon litrahinta on lähempänä kolmea kuin kahta euroa. Vajaalla kahdella eurolla saa sitten forevermilkiä, jota ei kyllä sinällään pysty juomaan, on se niin oudon makuista. Eilen ja tänään maito oli kuitenkin tarjouksessa 5 kruunua/litra, ja minähän ostin paljon maitoa. Ja koska en ole pitkään aikaan saanut juoda oikeaa maitoa, olen innoissani tuhonnut sitä pari litraa päivässä. Nyt on melkoinen ähky.

Kelkkakausi on pian päättymässä. Ei pelkästään sen takia, että keskustassa ajaminen alkaa jo muistuttaa vesiurheilua, vaan myös siksi että kelkkani tela vetelee viimeisiään. Huomasin tänään, että se on melkein riekaleina. Harmittaa hiukan, koska uusi tela maksaa enemmän kuin koko kelkka muuten. Tuskin sitä saa enää myytyäkään tuossa kunnossa. No, onneksi tämä tapahtui kauden loppupuolella.

Hauskaa vappua!

Kevät tuntuu saapuneen vihdoin Huippiksillekin. Muuttolinnut palaavat, tiet alkavat olla jo osin sulana ja juhlitaan vappua! Vappuaatto kului synttärijuhlien ja kakun merkeissä keittiössämme. Juhlat jatkuivat myöhään ja olivat riehakkaat, mutta suomalaisesta vappujuhlinnasta poiketen meitä villitsi vain väsymys ja hyvä seura. Hyvä, että näinkin voi joskus juhlia.

Me suomalaiset jouduimme kovasti selittelemään vapunjuhlintaintoamme, muualla päivä ei ilmeisesti ole samanlainen karnevaali kuin Suomessa. Vaikka Norjassakin vappu on vapaapäivä, niin eipä täällä vappua pahemmin juhlisteta. Teimme sentään simaa, josta tuli oikein hyvää, jopa muiden mielestä. Nyt sitä on pullokaupalla jäljellä. Ylioppilaslakkia oli kovin ikävä, vaikka hassultahan se täällä olisi näyttänyt.



Vapunpäivänä halusimme lähteä piknikille jonnekin vuorenhuipulle. Lähdimmekin aamulla hiihtämään ylös Sarkofagenille, vaikka edellispäivien auringonpaiste olikin vaihtunut pilviin ja lumisateeseen. Hiukan erilainen vappukeli kuin Suomessa! Piknikeväät maistuivat kuitenkin hyvältä, vaikka sormet niitä syödessä kylmettyivätkin.



No, tietysti juuri takaisin päästyämme aurinko taas näyttäytyi ja nyt ulkona on aurinkoinen kevätpäivä. Vapunpäiväni ohjelmaan kuului myös alumiinifolion teippaaminen ikkunaan. Mun huoneeseenhan ei mikään keskiyön aurinko paista! Valitettavasti en osannut tehdä folioviritelmästäni mitään avattavaa versiota, joten nyt huoneeni on pimeä yötäpäivää. Vapunpäivä jatkuu nyt sisätiloissa laiskotellen. Hauskaa vappua kaikille!

Onnenhetkiä

Nyt tiedän, millaista on elää hetkessä. Silloin maailmaan mahtuu vain auringonpaiste, sininen taivas, valkoiset vuoret ja moottorikelkka alla, silloin tuntuu siltä ettei mikään murhe voi tavoittaa. On melkein pakko huutaa ääneen onnesta, kun saa olla juuri silloin, juuri siinä.

Viime torstain kelkkaretki oli täynnä tällaisia hetkiä. Päivä oli aurinkoinen ja upea, kun iltapäivällä lähdimme kaverini kanssa pienelle kelkkaretkelle. Ajoimme Colesbuktaan, jossa on taas yksi hylätty venäläinen kaivoskylä. Maisemat olivat upeat ja meri kauniisti jäässä. Kiertelimme rakennuksia sekä nautimme piknikistä ja kovasti jo lämmittävästä auringosta.

Kohti itää!

Seuraavat kuukaudet nautimme keskiyön auringosta, sillä viime viikonloppuna aurinko laski viimeisen kerran ennen elokuun loppua. Ja mikä olisikaan ollut parempi tapa juhlistaa jatkuvasti horisontin yläpuolella hehkuvaa aurinkoa kuin lauantainen kelkkaretki itärannikolle.

Parempaa säätä ei retkellemme olisi voinut toivoa. Keväinen aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja lämmittikin jo sen verran, että kelkkahaalarissa oli välillä tukalat oltavat. Aiemmin viikolla runsain määrin satanut puuterilumi teki maisemat ihanan pehmeän näköisiksi. Tosin ajaminen pehmeässä lumessa sai kelkan välillä heittelehtimään niin, että vielä reissusta palattuammekin tuntui kuin olisin ollut merisairas...

Ajoimme itärannikolle leveitä laaksoja pitkin ihastellen ympärillä kohoavia vuoria ja pysähdellen valokuvaustauoille. Itärannikolle saapuminen oli hieno hetki, idässä päin näkyi vain loputtomasti merijäätä. Ajoimme kauniin jäätikön edustalle ja pidimme lounastauon nauttien auringonpaisteesta ja uskomattoman kirkkaista maisemista. Suomalainen ruisleipä maistui niissä maisemissa erityisen hyvältä.

Minä ja jäätikkö

Reissumme kruunasi se, kun ennen kotimatkaa bongasimme vielä jääkarhuemon ja kaksi pentua! Olimme oikein turvallisen etäisyyden päässä, mutta tajusin silti, että ensimmäistä kertaa näin jääkarhun niin, etten ollut turvassa laivassa. Huikea kokemus.

Löydä kuvasta jääkarhu :)

Pääsiäisen aika

Hui, kokonainen kuukausi vierähtänyt ilman ainuttakaan blogitekstiä! Kuukaudessa ehtii sattua ja tapahtua ja kaikkea on mahdotonta kertoa, joten päätin nyt kertoilla lähinnä pääsiäisen tapahtumista. Kiitos kuitenkin vielä maaliskuun alun vierailijoilleni, toitte paljon iloa mukananne. Ja vaikka kovasti pelkäsin, että noin lyhyiden vierailujen aikana ei pääse kiinni tunnelmaan, vierailijani tuntuivat nauttivan kovasti. Mielestäni Huippuvuorten lumo avautuu hitaasti, mutta kun sen valtaan kerran joutuu, paluuta entiseen ei ole :)

Ja nyt siis pääsiäiseeni. Pääsiäisviikko alkoi maanantai-illan upealla kelkkareissulla kylmässä säässä ja hohtavissa maisemissa. Kelkkakin toimi mainiosti!

Upeita maisemia kelkkareissultamme

Keskiviikkona pääsin toteuttamaan yhden retkihaaveeni, kun lähdimme hiihtämään Grumantbyeniin, hylättyyn venäläiseen kaivoskylään. Matkaa sinne ei ole kuin ehkäpä 15 kilometriä, mutta kaksi kertaa ylös ja alas vuorenrinnettä otti koville ja aikaa meillä kuluikin reissuun kahdeksan tuntia. Perille päästyämme olimme kovin väsyneitä ja kylmissämme eikä valokuvaus tai Grumantbyenin kolmen autiotalon tarkempi tutkiminen tullut mieleenkään. Majoittauduimme yhteen rakennuksista ja sukelsimme pian makuupussien lämpöön. Ruoka lämmitti ja palautti osan energiasta. Jaksoimmekin vielä aloittaa pelin, jossa pitää keksiä maa tai kaupunki, joka alkaa samalla kirjaimella kuin mihin edellinen ehdotus päättyy. Illan pimentyessä ja maiden ja kaupunkien käydessä yhä harvemmiksi taisimme kaikki nukahtaa kesken pelin. Yö oli kylmä, pakkanen taisi paukkua -20 asteen kylmemmällä puolella, mutta nukuin untuvapussissani suht makoisasti. Aamulla saimme tavarat kasaan ennätysajassa ja lähdimme paluumatkalle. Alkumatkan hiihdimme melkoista kyytiä saadaksemme kylmästä kohmeiset varpaat ja sormet taas lämpimiksi. Paluumatkasimme eri reittiä ja hiihto aurinkoisissa talvimaisemissa sai ainakin minut todella hyvälle tuulelle. (No, täytyy kai vielä tunnustaa, että loppumatka taittui taksilla.) Mainio reissu! Haluaisin vielä toisen kerran tehdä reissun Grumantiin, ehkä kesällä, kävellen.

Majapaikkamme Grumantbyenissä

Hiihtoa ihanissa talvimaisemissa

Varsinaisina pääsiäisen pyhinä oli todella kylmää ja ihan viisaasti moni opiskelijaretkikunnista palasi reissuiltaan etuajassa. Joskus on vain osattava kääntyä ajoissa takaisin, täällä ei ole varaa olla uhkarohkea. Itse vietin paljon aikaa sisällä. Pääsiäissunnuntai oli erityisen mukava, aamulla askartelimme yhdessä pääsiäismakeisia ja maistatin muilla mämmiä. Ainakin australialaiselle, ruotsalaiselle, saksalaiselle ja ranskalaiselle makutuomarilleni näytti maistuvan, suomalaisesta puhumattakaan. Mämmin maistelun jälkeen vietimme kuusi tuntia ulkona rakentaen iglua parakin viereen. Ihan tuli mieleen ne lapsuuden talvipäivät, jolloin suojasään sattuessa rakennettiin lumilinnaa koko päivä! Illalla söimme vielä tekemääni pashaa, sekin maistui.

Pääsiäisnamujamme

Iglu on melkein valmis!

Niin hienon iglun saimme aikaan, että pääsiäismaanantai-illan vietimme iglussa juoden termariteetä (ja vähän viskiäkin).

Pääsiäinen oli siis oikein rentouttava, täynnä retkiä, ihmisiä, aurinkoa, lunta, elämää!

Pieniä ja suuria iloja

Muutamaan viime viikkoon on mahtunut paljon ihania hetkiä ja asioita. Kuinka paljon iloa esimerkiksi seuraavat asiat voivat elämään tuoda!

-olla taas kuorolainen
-ajaa tuleva moottorikelkkansa ylös sen uuteen kotiin Nybyeniin ja toivoa ettei matka koskaan loppuisi
-odotella vierailijoita
-saada pyörä korjattuna takaisin ja viilettää sillä pitkästä aikaa alas UNISille
-nauttia kauniista valosta ja upeista maisemista

Järisyttävää

Nyt on tapahtunut jotain perin kummallista. Viime yönä heräsin hiukan ennen neljää yllättäen, kun sänkyni tärisi ja heittelehti melko rajun tuntuisesti. Pelästyneenä tarkistin ensin huoneeni, mutta siellä ei näkynyt mitään tavallisuudesta poikkeavaa. Seuraavaksi mietin, saisiko tuuli parakin ja samalla sänkyni noin liikkeelle. Tuokaan selitys ei tuntunut kovin järkevältä, vaikka ulkona melko kovaa tuulikin. Lopulta tulin siihen lopputulokseen, että olin nähnyt jotain kovin kummaa unta ja nukahdin uudestaan, kun hiukan olin rauhoittunut tuon järkytyksen jälkeen. Aamullakin asia kuitenkin mietitytti. Kun äsken tulin koululle ja luin sähköpostini, yön kummat tapahtumat saivat selityksen. Kyseessä oli ollut maanjäristys, noin 150 kilometrin päässä Longyearbyenistä, voimakkuudeltaan 6,2 Richteriä! Olen vieläkin aika järkyttynyt/innoissani koettuani elämäni ensimmäisen maanjäristyksen.

Valo

Kaamos on hiljalleen hellittämässä ja valo palaa Huippuvuorille. On ollut ihmeellistä seurata, kuinka taivaanranta muuttuu päivä päivältä kirkkaammaksi, ensin tummansinisestä vaaleansiniseksi, sitten vaaleankeltaiseksi ja oranssiksi. Päivät eivät ole vieläkään kovin valoisia, lähinnä tuntuu että elämme pitkää sinistä hetkeä. Helmikuu on mielestäni kauneinta aikaa täällä, päivällä pääsee ihastelemaan sinisessä ja vaaleanpunaisessa valossa hohtavia maisemia, illalla saa katsella revontulien hehkua taivaalla. Toisaalta, olen nauttinut pimeästä ajasta suunnattomasti ja sen päättyminen on hiukan haikeaa.

Trollsteinen (849 m) ja helmikuun alun valo.

Turvallisuuskurssi

Koko viime viikon uudet opiskelijat viettivät turvallisuuskurssilla opetellen kaikkia niitä taitoja, joita arktisissa oloissa selvitäkseen vain voi tarvita. Itsekin olin jossain hulluudenpuuskassa päättänyt käydä kurssin uudestaan, mitä sitten manailin joka aamu joutuessani heräämään epäinhimillisen aikaisin. Nyt jälkikäteen ei kyllä harmita yhtään. Viikon aikana opimme miten pelastetaan ihmisiä lumivyörystä tai railosta, pystytetään hätäleiri, suunnistetaan ja pukeudutaan oikein. Minulle viikon kohokohta oli kuitenkin perjantain kivääriharjoittelu. Menen aina ampumaradalle tuntien pelonsekaista innostusta, itsensä voittaminen on niin mahtavaa joka kerta.

Koko kurssi huipentui lauantaina jäätiköllä, jossa pääsimme harjoittelemaan viikon aikana oppimaamme hyvin aidontuntuisissa tilanteissa. Itse pääsin esittämään eräässä harjoituksessa moottorikelkkaonnettomuuden uhria ja ajattelin saaneeni oikein mukavan tehtävän. Mieleni muuttui kuitenkin pian makoillessani kylmässä lumessa ja olin varma että olisin voinut esittää hypotermiauhria erittäin vakuuttavasti. Lämmin tuli vasta kun ajoimme koululle syömään pizzaa ja istumaan takkatulen ääressä.

Minä ja muutaman osuman saanut pahvikarhu.

Nilkka

Uudenvuodentemmellyksissä nyrjähtänyt nilkkani on hidastanut vauhtiani ensimmäisellä Huippisviikolla. Todella turhauttavaa. Pimeys ja jäätikön puuterilumet houkuttelevat hiihtämään, kiipeilyseinä kutsuu testaamaan uusia kiipeilykenkiä ja kaverit pyyhältävät milloin missäkin aktiviteeteissa, mutta minä en pysty tekemään juuri mitään. Turvallisuuskurssin sentään kävin sisukkaasti läpi, selvisin jopa koko päivän kestäneestä harjoituksesta jäätiköllä. Nilkka on kuitenkin parantunut hitaasti mutta varmasti, tänään uskalsin vihdoin kokeilla kiipeilyä.

Huippuvuorilla on kuitenkin ihanaa sairastaa. Kuten etukäteen arvasinkin, sääliä ja sympatiaa on riittänyt. Nilkkani vointia on kyselty lukemattomat kerrat ja olen saanut testattavaksi milloin minkäkin geelin tai tukisiteen. Jos sympatialla parannettaisiin vääntyneitä nilkkoja, omani olisi ollut täysin kunnossa jo aikoja sitten.

Pohjoisessa taas

Paluuni tänne oli taas yhtä suurta seikkailua. Lähdin innolla paluumatkalle rinkka täynnä Suomi-ruokaa, uusia vaatteita ja retkeilytarvikkeita, odottaen mukavia lentomatkoja ja tietäen pääseväni pian keskelle suloista pimeyttä. Kaikki menikin hyvin kunnes koitti koneen vaihto Oslossa. Nyt tiedän, että 45 minuuttia ei kovinkaan hyvin riitä siihen, että odottelee matkatavaransa ulos koneesta, vie ne tullin läpi, raahaa niitä ympäri Gardermoenia SAS:n baggage dropiin, jonottaa turvatarkastukseen ja juoksee kipeällä nilkalla jollekin hyvin kaukaiselle lähtöportille päästäkseen vielä seuraavalle lennolle. Ehdin mukaan viime hetkillä ja istuin paikoilleni hyvin pahantuulisena. Huono tuuleni kuitenkin hävisi viimeistään silloin, kun nousimme taivaalle yhtäaikaa kauniin oranssin aamuauringon kanssa ja kone kaartoi kohti pohjoista jättäen auringon selkämme taa. Juuri oikea suunta minulle! Saapuessamme Tromssaan vajaat pari tuntia myöhemmin aurinko oli myös ehtinyt laskea ja minä hymyillä viimeisille auringonsäteille, jotka tulen seuraavaan pariin kuukauteen näkemään. Sekä Tromssaan saavuttaessa että sieltä lähdettäessä saimme lisäksi kokea aivan mahtavan kaupunkikierroksen Tromssan yllä. Matkalla kohti Huippuvuoria päivänvalo muuttui polaariyöksi ja reagoin siihen nukahtamalla. Huippuvuorilla satoi lunta, olin onnellinen ollessani perillä. Oli mahtavaa nähdä taas tuttuja ja olla kotona.