Kaksi viikkoa Huippiksilla on jo vierähtänyt, uskomatonta! Kuluneet kaksi viikkoa on hyvin hankala yrittää tiivistää muutamaan lauseeseen, mutta yritän parhaani...
Lähtö sujui tällä kertaa paljon tyynemmällä mielellä kuin viimeksi, ehkä siksi että tiesin minne olin menossa. Lentokoneessakin huomasin yllättäen toivovani, että olisin jo perillä. Perille lopulta pääsinkin, onnellisen tietämättömänä siitä, että edellisen päivän lento ei ollut päässyt laskeutumaan lumimyrskyn takia. Lähdin koneesta viimeisten joukossa ja ulos astuessani tunsin tutun tuulen. Kesti hetken sopeutua tuuleen ja tuiskuun, sitten olin jo kotonani ja naureskelin saapumissäätäni.
Ensimmäisen iltani ihmettelin kaikkea ja elin täysin epätodellisessa mielentilassa. Kaikki oli samaa ja kuitenkin niin erilaista. Kahdessa viikossa elämä täällä on kuitenkin muuttunut tavalliseksi Huippisten arjeksi, tosin arkielämäkin tuntuu täällä niin mielenkiintoiselta! Sopeutumista on kovasti helpottanut se, että pääsin paluumuuttamaan vanhaan parakkiini, tällä kertaa asun tosin alakerrassa. Ihmiset ovat toki vaihtuneet, mutta muutama vanha tuttukin täältä on löytynyt! Juuri viime viikonloppuna huomasin, että tunnenkin jo aika monia ihmisiä, ainakin moikkausasteella, kun niin moni tervehti kaupungilla kävellessäni.
Edelleen ihmettelen sitä, kuinka kaikki tuntuu niin samanlaiselta ja kuitenkin erilaiselta kuin viimeksi. Yliopiston uusi osa on ehkä suurin muutos, johon olen törmännyt. Siihenkin alan jo tottua, vaikka huomaankin usein hiiviskeleväni vanhassa osassa muistelemassa menneitä. Longyearbyenin uudet rakennukset sopivat kaupunkiin niin hyvin, etten enää muista aikaa jolloin niitä ei ollut. Muutoksiin olen siis sopeutunut paremmin kuin etukäteen pelkäsin. Vanhat asiat taas riemastuttavat kovasti: innebandyharjoitukset (ensimmäiset toissapäivänä!), Svalbardbutikkenissa shoppailu, vuoret (jotka näyttävät paljon korkeammilta kuin muistin), tuuli, kruunujen ainainen muuntaminen euroiksi, hiihtoretket, lounassämpylät koulun kahvilassa, moottorikelkkojen melu, alkava pimeä kausi, voisin kai jatkaa listaa loputtomiin...
Odotin, että paluuseen liittyisi suuria tunnekuohuja ja valtaisaa nostalgiaa. Sen sijaan tuntuukin siltä, että olen vain jatkanut elämää täällä siitä mihin se jäi viimeksi lähtiessäni. Viihdyn täällä edelleen ja tunnen olevani kotonani.
Vielä vähän valoa ennen täydellistä pimeyttä...
3 kommenttia:
Kiva, että säkin olet alkanu bloggaamaan! Näin on hyvä, kun mä voin stalkata teitä molempia nyt Suomesta käsin :D
Leppoisaa viikonloppua, nähdään toivottavasti pian!!
Ihana kuulla, että olet päässyt perille ja että kaikki on hyvin. Riveiltä ja rivien välistäkin voi lukea sen ilon ja toiveen täyttymyksen, minkä Huippis tuo Sinulle tullessaan. Muista nauttia joka päivästä!
Terveiset serkkupojilta ja halaukset täältä kuran ja loskan keskeltä tädiltäsi Leenalta.
Moikka! Kiva kuulla kuulumisia! Kuulostaa siltä, että ei oo ainakaan ollut sopeutumisvaikeuksia, hyvä :) Mulla on vähän ikävä, mut joulun tienoilla nähdään!
Lähetä kommentti