Viikonloppuja

Moni varmasti ihmettelee, miten näin pienessä paikassa saa aikansa kulumaan. No, tässä esimerkki siitä, miten sain kaksi viikonloppua kulumaan mukavasti.

Vaihtoehto 1 (viikko sitten)

Perjantai-ilta: Friday gathering koululla, istuskelua ja jutustelua takkatulen äärellä. Sieltä rannalle juhliin, lämmittelyä suuren nuotion ympärillä. Loppuillasta päädyimme vielä Husetiin, Longyearbyenin ainoaan yökerhoon, jossa olen kokenut elämäni parhaat ja onnellisimmat bileillat. Siksi paluu sinne tuntuikin mahtavalta niin pitkän tauon jälkeen!

Lauantai: Lauantaina oli ainutlaatuinen mahdollisuus päästä tutustumaan Huippuvuorten siemenpankkiin. Sinne on tarkoitus säilöä eri viljelykasvien siemeniä, joiden pitäisi säilyä ikiroudassa satojen vuosien ajan. Näin turvataan viljelyskasvien monimuotoisuus myös tulevaisuudessa ja taataan ruoantuotannon jatkuminen ekokatastrofin sattuessa. Paikka itsessään ei ollut kovin ihmeellinen, mutta koko idea on, joten pitihän se käydä katsomassa.

Tuon mielenkiintoisen visiitin jälkeen lähdin kaverini kanssa jäätikölle hiihtämään ja jääluolaa katsomaan. En koskaan lakkaa ihmettelemästä sitä, kuinka kauniita muotoja ja värejä jää voi saada. Kaiken sen ryömimisen jälkeen polveni eivät kyllä ole kaunista katseltavaa... Muutama tellukäännös puuterilumessa ja olimme takaisin parakeilla. Sitten innostuimme vielä lähtemään illaksi Husetiin. Jo toinen päivä peräkkäin! Jaksoin tanssia kolme tuntia nonstop, loppuillasta tunnelma tanssilattialla lähenteli karnevaalia.

Sunnuntai: Kahden päivän riehumisen jälkeen vietin sunnuntaita rauhallisissa merkeissä. Oleskelua ja leffailta parakki ykkösessä.

Vaihtoehto 2 (tämä viikonloppu)

Perjantai-ilta: Päivän aherrettuamme lähdimme kaveriporukalla Husetiin hampurilaisille. Sitten jatkoimme parakeille pakkaamaan viikonlopun mökkireissua varten. Palasimme vielä koululle kuuntelemaan esitystä hiihtoretkestä, jonka viisi entistä UNIS-opiskelijaa toteuttivat viime keväänä. Sen jälkeen suuntasimme kohti Björndalenia ja ajelimme moottorikelkoilla noin kymmenen kilometrin matkan mökille. Olimme perillä vasta myöhään illalla, mutta jaksoimme valvoa juttelemassa pikkutunneille. Mökissä oli tunnelmallista, mutta kylmää! Yön nukuin mökin kylmimmässä huoneessa testaten uutta makuupussiani ja palelin.

Lauantai: Aamun vietimme jääkylmässä mökissä syöden aamupalaa ja yrittäen saada tulta aikaiseksi. Suurin osa porukasta jäi vielä toiseksi yöksi, mutta itse halusin jo palata sivistyksen pariin. Olin koululla muutaman tunnin yrittäen opiskella, mutta luovutin ja lähdin päivälevolle kotiin. Illaksi palasin taas koululle, sillä siellä vietettiin thaimaalaista iltaa. Paikalle oli ilmestynyt hurjat määrät ihmisiä, sekä paikallisia että opiskelijoita, nauttimaan eksoottisesta tunnelmasta (ja mitä ilmeisimmin myös ilmaisesta ruoasta). Tuntui kuin olisi käynyt pikaisella lomalla Thaimaassa, pakkanen ja lumisade ulkona unohtuivat muutamaksi tunniksi täysin. Kävely takasin parakeille palautti kyllä mieleen arktisen tunnelman.

Sunnuntai: Taas rauhallinen sunnuntai, en ole tehnyt mitään ihmeempää, lähinnä yrittänyt opiskella siinä onnistumatta. Täytyyhän sitä joskus vain levätä, elämä täällä on yleensä niin hektistä...

Kokemuksia

Edelliset kaksi päivää ovat olleet erityisen mukavia ja täynnä kokemuksia. Toissapäivänä pääsin koiratarhalle koiranhoitoavuksi ruokkimaan ja ulkoiluttamaan neljää koiraa, jotka olivat suloisia kaikessa energisyydessään ja hellyydenkipeydessään. Hauskimmat hetket koin, kun pääsin kävelyttämään yhtä koirista. Minä en todellakaan ollut se, joka määräsi minne mennään, varsinkaan kun koira vielä kiinnostui lähistöllä kävelevistä poroista. Välillä ei auttanut muu kuin heittäytyä rähmälleen lumeen. Kaiken koiranhoidon jälkeenkin olin yllätyksekseni niin täynnä energiaa, että testasin vielä Svalbardhallenin uuden kuntosalin.

Eilen illalla lähdimme kolmen tytön Suomi-Norja-Tanska-ryhmittymällä jäätikölle hiihtämään. Edellispäivän lumimyräkkä oli vaihtunut kirkkaaseen tähtitaivaaseen, parempaa hiihtokeliä ei olisi voinut toivoa. Pimeys ja hiljaisuus...kaunista. Kovin pitkälle emme kuitenkaan päässeet, sillä meillä oli suksiongelmia. Ensin harmitti kääntyä takaisin niin alkumatkasta, mutta sitten näimme revontulet. Koko taivas liekehti vihreänä. Kun olimme päässeet onnellisesti takaisin ja juoneet kupilliset kuumaa kaakaota, päätin vielä lähteä ulos katsomaan ja kuvaamaan revontulia. Kuvista ei tullut kovin onnistuneita, mutta itse tulin entistä vakuuttuneemmaksi siitä, että revontulet täällä ovat kauneinta mitä tulen ikinä näkemään.

Revontulia vuorten yllä (ja ellen ihan erehdy, kuvassa näkyy myös Härän tähdistö)

Ensitunnelmia

Kaksi viikkoa Huippiksilla on jo vierähtänyt, uskomatonta! Kuluneet kaksi viikkoa on hyvin hankala yrittää tiivistää muutamaan lauseeseen, mutta yritän parhaani...

Lähtö sujui tällä kertaa paljon tyynemmällä mielellä kuin viimeksi, ehkä siksi että tiesin minne olin menossa. Lentokoneessakin huomasin yllättäen toivovani, että olisin jo perillä. Perille lopulta pääsinkin, onnellisen tietämättömänä siitä, että edellisen päivän lento ei ollut päässyt laskeutumaan lumimyrskyn takia. Lähdin koneesta viimeisten joukossa ja ulos astuessani tunsin tutun tuulen. Kesti hetken sopeutua tuuleen ja tuiskuun, sitten olin jo kotonani ja naureskelin saapumissäätäni.

Ensimmäisen iltani ihmettelin kaikkea ja elin täysin epätodellisessa mielentilassa. Kaikki oli samaa ja kuitenkin niin erilaista. Kahdessa viikossa elämä täällä on kuitenkin muuttunut tavalliseksi Huippisten arjeksi, tosin arkielämäkin tuntuu täällä niin mielenkiintoiselta! Sopeutumista on kovasti helpottanut se, että pääsin paluumuuttamaan vanhaan parakkiini, tällä kertaa asun tosin alakerrassa. Ihmiset ovat toki vaihtuneet, mutta muutama vanha tuttukin täältä on löytynyt! Juuri viime viikonloppuna huomasin, että tunnenkin jo aika monia ihmisiä, ainakin moikkausasteella, kun niin moni tervehti kaupungilla kävellessäni.

Edelleen ihmettelen sitä, kuinka kaikki tuntuu niin samanlaiselta ja kuitenkin erilaiselta kuin viimeksi. Yliopiston uusi osa on ehkä suurin muutos, johon olen törmännyt. Siihenkin alan jo tottua, vaikka huomaankin usein hiiviskeleväni vanhassa osassa muistelemassa menneitä. Longyearbyenin uudet rakennukset sopivat kaupunkiin niin hyvin, etten enää muista aikaa jolloin niitä ei ollut. Muutoksiin olen siis sopeutunut paremmin kuin etukäteen pelkäsin. Vanhat asiat taas riemastuttavat kovasti: innebandyharjoitukset (ensimmäiset toissapäivänä!), Svalbardbutikkenissa shoppailu, vuoret (jotka näyttävät paljon korkeammilta kuin muistin), tuuli, kruunujen ainainen muuntaminen euroiksi, hiihtoretket, lounassämpylät koulun kahvilassa, moottorikelkkojen melu, alkava pimeä kausi, voisin kai jatkaa listaa loputtomiin...

Odotin, että paluuseen liittyisi suuria tunnekuohuja ja valtaisaa nostalgiaa. Sen sijaan tuntuukin siltä, että olen vain jatkanut elämää täällä siitä mihin se jäi viimeksi lähtiessäni. Viihdyn täällä edelleen ja tunnen olevani kotonani.

Vielä vähän valoa ennen täydellistä pimeyttä...